Kuinka paljon voin antaa koiralle herkkuja? PrimaDog

Koiran herkut ja palkkaaminen

Koiran herkut ovat paitsi kelpo apu koiran koulutuksessa, myös nelijalkaisen ystäväsi hemmottelua. Tutkimusten mukaan positiiviset koulutusmenetelmät ovat kaikista tehokkaimpia sekä koirien että muiden eläinten koulutuksessa. Positiivinen koulutus tarkoittaa muun muassa sitä, että iloinen hännänheiluttaja oppii uusia taitoja herkku- tai lelupalkan avulla. Tässä artikkelissa kerromme, kuinka valitset koirallesi tilanteen mukaan sopivimmat koiran herkut ja paljonko herkkuja voi antaa koiralle.

Vinkit sopivien herkkujen valintaan omalle koiralle

Kun koira opettelee uusia asioita, nameja kuluu huomaamatta paketti jos toinenkin. Tällöin kannattaa valita alle 5 % rasvaa sisältävät vähärasvaiset koiran herkut, joita voi tarvittaessa paloitella pienemmäksi. Tutustu esimerkiksi runsaasti ankanlihaa sisältäviin viljattomiin Wild Bites Ankka ja auringonhattu -herkkuihin 

Karvakaverin ei tarvitse aina natustaa nappuloita kupista, vaan voit käyttää koulutuspalkkana myös koiran raksuja. Tällöin treeninamit ovat osa koiran päivittäistä ruokailua. Jos oma nappula ei ole koirasi mielestä tarpeeksi kiehtova namivalinta, testaa erimakuista tai hieman rasvaisempaa kuivaruokaa.

Koiran päivittäisestä energiantarpeesta herkkujen ja puruluiden osuus saisi olla korkeintaan 10 %. Herkut eivät saa korvata koiran päivittäisiä aterioita. Lue lisää koiran ruokinnasta. 

Keskittyykö koirasi mieluiten omiin puuhiinsa, vaikka taskusi povitaskua myöten ratkeilevat koiran herkkuja? Tilanne vaatii entistä houkuttelevammat namit! Valitse tuoreesta lihasta valmistetut koiran herkut, kuten PrimaDogin Northern Treats -lihatangot . Nämä viljattomat ja vastustamattoman herkulliset makupalat on helppo paloitella pienemmäksi murustelematta. Anna koirallesi kokonainen Northern Treats -lihatanko, jos haukku on ansainnut oikein mojovan herkkupalkan vaikkapa hienosta luoksetulosta. Tutustu tarkemmin suosikkiherkun reseptiin.

PrimaDogin valikoimasta löydät myös täysin kanattomat koiran herkut! Wild Bites Silli ja mausteneilikka sekä Wild Bites Lammas ja tyrni -namit eivät sisällä lainkaan kanaa. Lisäksi kaikki Wild Bites -herkut ovat viljattomia. Lue lisää.

Märkäruoka koiran koulutuspalkkana voi kuulostaa turhan sotkuiselta ja tahmaiselta hommalta, mutta on monelle koiralle ihan loistopalkka. Esimerkiksi näppärästi taskuun mahtuvat PrimaDogin viljattomat Mini Meal -ateriat voi antaa treenien lomassa koiralle suoraan pussista, ja ne säilyvät avaamattomina huoneenlämmössä. Märkäruuat on myös kätevä kumota rasiaan, jos koira ansaitsee koko pussillisen kerralla.

Voit myös koota koirallesi herkkupussin, jossa on sekaisin koirasi suosikkiherkkuja ja vaikka nappuloita. Näin koira säilyttää entistä paremmin kiinnostuksensa siihen, millainen nami on seuraavaksi tulossa.

Vaihtelua koiran nameihin saat pilkkomalla ja pakastamalla PrimaDogin täyteläisiä, vehnättömiä koiranmakkaroita. Tutustu tuotteisiin. 

Koiran herkut: huomioi myös nämä

Minkä kokoinen koirasi on? Isolle koiralle ei kannata valita kaikista pienimpiä nameja, jotta koiran kiinnostus herkkuihin säilyy. Vastaavasti pikkukoira tarvitsee riittävän piskuiset makupalat treeneihin. Pikkuruisen harrastuskoiran kanssa on myös hyvä käyttää koiran päivittäistä täysravintoa palkkana, jotta päivän herkkukiintiö pysyy sopivana. Esimerkiksi alle viisi kiloa painavalla perhoskoiralla 10 % päivän energiamäärästä saattaa käytännössä tarkoittaa vain muutamaa herkkua.

Millaisissa treeneissä herkkuja käytetään? Esimerkiksi agilityssa ja tokossa koiran täytyy usein nielaista nami liikkuessaan, agilityssa jopa aika vauhdikkaasti. Näissä tilanteissa kannattaa käyttää pehmeitä ja sopivan pieniä nameja, jotka on helppo nielaista kokonaisina ilman pelkoa niiden juuttumisesta koiran kurkkuun.

Koulutusnameja isommat, rauhassa pureskeltavat koiran herkut sopivat tilanteisiin, joissa koira voi käyttää aikaa herkun syömiseen. Voit palkita koiraa tällaisella herkulla esimerkiksi silloin, kun koiran kynsien leikkuu, korvien putsaus tai jokin muu hoitotoimenpide on sujunut hienosti.

Tiedätkö, miksi koiralle kannattaa tarjota säännöllisesti puruluita? Lue artikkelimme puruluiden pureskelun hyödyistä. 

Onko koirasi allerginen tai herkistynyt esimerkiksi viljalle tai tietyille proteiininlähteille? Muista tarkistaa myös herkkujen pakkausselosteet, jos koirasi saa herkästi oireita erilaisista ruuista. Lue lisää herkkävatsaisen koiran ruokinnasta. 


PrimaDogin herkut ovat aina vehnättömiä, ja valikoimasta löydät myös monia täysin viljattomia vaihtoehtoja.

Tutustu PrimaDogin herkkuihin. 

PrimaDog dog treats for your dog