Koiralle vaaralliset ruoat

Moni ihmiselle turvallinen ja mieluisa ruoka-aine voi olla koiralle vaarallinen, koska koiran ruoansulatuselimistö pilkkoo eri aineita eri tavalla, kuin ihmisen elimistö. Myrkytysoireita voivat olla esimerkiksi oksentaminen, ripulointi, hengitysvaikeudet, runsas syljen eritys, turvotus tai vartalon kouristelu ja tärinä. Jotkut ruoka-aineet voivat koiran elimistössä akuutin myrkytystilan sijasta aiheuttaa vahinkoa myös pidemmällä aikavälillä.

Varo antamasta koirallesi seuraavia:

Alkoholi:

koiran elimistö ei pysty käsittelemään alkoholia ja jo pienikin määrä voi vahingoittaa maksaa. Koiran alkoholimyrkytyksen oireet ovat samanlaisia, kuin muut myrkytysoireet.

Avokado:

Ei tarkkaan tiedetä, kuinka suuri määrä avokadoa on koiralle vaarallista, jonka vuoksi avokadoa ei tulisi antaa koiralle lainkaan. Avokado voi kerryttää nestettä koiran rintaonteloon ja aiheuttaa hengitysvaikeuksia. Oireet voivat olla myös samanlaisia, kuin tavalliset myrkytysoireet. Myös avokadon sisällä oleva kivi voi herkästi tukkia koiran hengitystiet tai suoliston. 

Hiiva ja hiivaiset taikinat:

Runsaasti hiivaa sisältävät tuotteet turpoavat kivuliaasti koiran vatsassa. Hiivan käymisreaktio synnyttää myös koiralle myrkyllistä etanolia (kts. alkoholi).

Kofeiini:

Esimerkiksi kahvi, tee ja kolajuomat sisältävät kofeiinia. Koiran elimistössä se aiheuttaa samanlaisen myrkytystilan kuin suklaan sisältämä teobromiini (kts. suklaa).

Macadamiapähkinä:

Macadamiapähkinöitä käytetään esimerkiksi erilaisissa ihmisten kekseissä ja leivonnaisissa. Macadamiapähkinät voivat aiheuttaa koiralle myrkytysoireita. Myös muiden pähkinälajien kohdalla on syytä noudattaa varovaisuutta.

Maitotuotteet:

Monet maitotuotteet sisältävät laktoosia, jota suurin osa aikuisista eläimistä ei pysty elimistössään käsittelemään. Tämän vuoksi laktoosia sisältävät maitotuotteet voivat aiheuttaa koiralle vatsakipuja ja ripulia.

Sipuli:

Sipuli on koiralle haitallista kaikissa muodoissa; raakana, kypsennettynä tai kuivattuna. Suuri määrä sipulia aiheuttaa myrkytysoireita jo hyvin nopeasti sen syömisen jälkeen. Sipulista voi aiheutua koiralle myös anemiaa. Anemiasta kärsivän koiran limakalvojen pinta muuttuu kellertäväksi tai vaaleaksi, koiran voi olla vaikea hengittää ja sen virtsa voi olla tummaa.

Suklaa ja kaakao:

Suklaan ja kaakaon sisältämä teobromiini on koiralle myrkyllistä. Mitä tummempaa suklaa on, sitä suurempi sen teobromiinipitoisuus ja myrkytysriski on. Myös kaakaojauhe on koiralle vaarallista pienissäkin määrissä syötynä. 

Valkosipuli:

Valkosipuli voi aiheuttaa koiralle anemiaa ja muita myrkytysoireita samaan tapaan, kuin tavallinen sipuli. Poikkeuksena on ns. AGE-valkosipuliuute (Aged Garlic Exctract), joka valmistusprosessinsa myötä ei sisällä koiralle haitallisia tiosulfaatteja. 

Viinirypäleet ja rusinat:

Suuri määrä rypäleitä tai rusinoita voi aiheuttaa koiralle äkillisen ja vakavan myrkytystilan. Pienemmissä syödyissä määrissä taas on riski munuaisvaurioihin, joka vaikuttaa koiran terveyteen pidemmällä aikavälillä.  Äkillinen myrkytys oireilee tyypillisinä myrkytystilan merkkeinä, kun taas pitkällä ajalla syntynyt vaurio estää lopulta munuaisten toiminnan kokonaan.

Xylitol:

Koiran elimistöön joutuessaan Xylitol aiheuttaa nopeasti lisääntyvää insuliinin eritystä, joka laskee koiran verensokerin nopeasti. Tämän seurauksena koira voi joutua hypoglykeemiseen shokkiin ja kouristella voimakkaasti sekä saada muita myrkytysoireita. Xylitol voi aiheuttaa koiralle myös vakavia maksavaurioita.


Muita koiralle myrkyllisiä tai vaarallisia asioita:

Ihmisten lääkkeet:

Koiran aineenvaihdunta toimii eri tavalla kuin ihmisen, jonka vuoksi monet ihmisille tarkoitetuista lääkkeistä ovat koiralle vaarallisia. Esimerkiksi ihmisille tavallinen kipulääke, ibuprofeiini, on koirille erittäin myrkyllistä. Älä anna koiralle ihmisten lääkkeitä. Jos epäilet, että koirasi on kipeä ja tarvitsee lääkitystä, ole yhteydessä eläinlääkäriin.

Kypsennetyt luut:

Luiden pureskelu on koirille mukavaa tekemistä ja ne ovat myös hyvä kalsiumin lähde. Koiralle tarjottavien luiden tulisi kuitenkin olla raakoja, sillä kypsennettäessä luiden koostumus muuttuu ja pehmenee. Kypsistä luista voi irrota teräviä sirpaleita, jotka voivat jopa puhkaista vatsalaukun tai suolen.
 

Miten toimia, jos epäilet koirasi syöneen jotain vaarallista?
Jos epäilet koirasi syöneen jotain haitallista, ota aina yhteys eläinlääkäriin. Eläinlääkäri osaa neuvoa sinulle oikean tavan toimia.