Lähettilään harrastuksena agility PrimaDog

Harrastuksena agility

PrimaDog-lähettiläämme Minnan ja koiriensa sydämen on vienyt agility. Minna kertoo tarkemmin laumansa agilityharrastuksesta: 

"Agility on ohjaajan ja koiran yhteistyötä ja toistensa ymmärrystä testaava urheilullinen laji, jossa koira suorittaa esteradan numeroidussa järjestyksessä. Agilityä harrastetaan ympäri maailman, eri maissa säännöt ja kilpailuluokat voivat hiukan erota toisistaan.

Vuonna 1998 innostuin koiraharrastuksista ja päädyin kaverin kanssa katsomaan agilitykisoja. Taisin innostua heti, tämähän näyttää kiinnostavalta ja vauhdikkaalta! Ensimmäinen oma harrastuskoirani tuli minulle 1999 keväällä ja kun bordercollie Ruuti oli vuoden ikäinen aloitimme agilityn ja sillä tiellä ollaan edelleen. Ruutin kanssa kokeilimme ja harrastimme paljon muitakin lajeja, mutta agility vei sydämen! Agilityssä kiehtoo sen monipuolisuus, vaihtelevuus ja vauhdin hurma sekä koiran näkökulman ymmärtäminen, miten koira ymmärtää ohjausta, miten voin kertoa ajoissa koiralle radankulusta.

Kilpailemme maksien 3-luokassa Shotin ja Bangin kanssa, Colt treenailee vielä pentujuttuja (keväällä 2019).

Tavoitteena on huiput ratasuoritukset, joissa ollaan kuin yhtä koiran kanssa, omien ja koirien taitojen ja ymmärryksen kehittäminen edelleen, kotimaiset arvokisat ja kansainväliset kisatapahtumat."

Minnan, Shotin, Bangin ja Coltin agilityharrastusta voi seurata Facebookissa. Lisää videomateriaalia löytyy Minnan kanavalta YouTubesta.