PrimaDog lihaisat ja vehnättömät annosateriat

Lihaisat annosateriat matkaavat kuppiin omalta tehtaaltamme Virosta

PrimaDogin koirien annosateriavalikoima laajenee. Tutut 600-grammaiset liha- ja kana-annosateriamme ovat saaneet rinnalleen joukon pienempiä 260-grammaisia tulokkaita. Uusina makuina sarjassa ovat mehevä lammas ja herkullinen lohi. Uudet pienemmät pakkaukset kaikissa mauissa löytyvät vain K-ryhmän ruokakauppojen hyllystä.

Uusia tulokkaita juhlistaaksemme haluamme ylpeänä kertoa, mistä nämä lihaisat ja vehnättömät annosateriamme ruokakuppeihin saapuvat.
 

Annosateriat valmistetaan omalla tehtaallamme Virossa, noin 150 kilometrin päässä Tallinnasta. Tehtaalla on miltei 30-vuotinen kokemus koiranruoan valmistamisesta. Reseptit suunnitellaan lemmikkien hyvinvointi edellä, mittareinaan muun muassa lemmikin kiiltävä turkki, hyvä yleiskunto ja tietenkin maistuvuus. Myös laitteistoon satsataan jatkuvasti, ja tehtaalla onkin käytössään moderni välineistö tuotannon tahdin, tuotelaadun ja työntekijöiden työturvallisuuden varmistamiseksi.


Annosaterioiden raaka-aineet hankitaan kansainväliseltä toimittajalta, jonka kanssa yhteistyö on jatkunut jo pitkään. Toimittaja hankkii pakastetut raaka-aineet teurastamoista Baltiasta ja Suomesta, ja kaikkien tehtaassa käytettävien ainesosien alkuperä on mahdollista jäljittää.
Pakasteesta, sekä ripauksesta riisiä valmistetaan tarkoin kehitellyn reseptin mukaan ruokamassa, jonka kone syöttää annospusseihin. Jokainen annospussi punnitaan ja sen jälkeen kypsennetään autoklaaviuunissa. Autoklaavikäsittely antaa tuotteelle pitkän säilyvyysajan, ja takaa, että tuote pysyy koko elinkaarensa ajan herkullisena ja tuoreena. Tämän kypsennystavan ansiosta annosateriat säilyvät avaamattomana huoneenlämmössä. Autoklaavi ja sterilointiprosessi mahdollistavat myös sen, ettei märkäruoissamme tarvitse käyttää ylimääräisiä lisä- tai säilöntäaineita. PrimaDog-annosateriat ovat siis ravitsevia, helppokäyttöisiä ja suunniteltu koirasi parhaaksi - rakkaudella meiltä nelijalkaisille ystävillemme.